keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Glaubt an eure Illusionen - Kulturwochenende

Hei!

Alottelin jo viimeviikolla kertomusta Kulturwochenendesta, mutta se jäikin sitten kesken.. Lopultakin näin vähän takautuvasti ajattelin kertoa toissaviikonlopun tapahtumista :)

   Eli siis, 30.11 -2.12.  vietettiin kulttuuriviikonloppua Frankfurtissa. Se oli rotareitten järjestämä tapahtuma meidän piirin inboundeille (newbiet & oldiet), outboundeille (jotka lähtee ens syksynä vaihtoon), reboundeille (viime kesänä vaihdosta kotiin tulleille vaihtareille) ja rotexeille. Meidän lisäksi oli vielä piiristä 1860 muutama inbound ja rotex. Tarkotuksena siis lähinnä oli outboundien tavata meidät ja saada tietoa meidän kotimaista, jotta ne pystyis sitten paremmin päättämään mihin maahan hakea vaihtoon.

tää on jo vanha kuva, nyt täällä on jo lunta
   Perjantaina Helena tuli kaukaisesta Korbachistaan tänne Bad Nauheimiin. Ehittiin hetken aikaa chillailla (=pakata mun edelleen tyhjä laukku), ennenku otettiin yhessä Alexandren ja Pamelan kanssa juna Frankfurttiin. Frankfurtissa tavattiin vielä pari muuta vaihtaria joiden kanssa jatkettiin matkaa Jugendherbergille (leirikeskus tms), missä viikonloppu vietettiin.
   Oli huippua nähä kaikkia vaihtareita koko porukalla pitkästä aikaa!! Perjantaille ei ollu niin paljoa ohjelmaa. Esittäydyttiin kaikki lyhyesti vuorollamme, rotarit puhu jotakin ja tehtiin semmoset juttelupiirit maittain joissa kaikki outboundit pysty käydä kierteleen ja kyseleen kaikkea meidän kotimaista. Niitä outboundeja oli kai n.30, joista yks halus Suomeen!! Kaikki muut  ketkä mulle tuli jutteleen sano haluavansa Ruotsiin tai Norjaan.. Illalla oli vielä vapaa-aikaa ja lauleltiin porukalla ja hengailtiin muuten vaan. (Otin mun kitaran mukaan sinne :) )


juttelupiirit

suomipiiri

vakava keskustelu menossa mit Rotarian


   Kulturwochenendea varten oli joka maan pitäny valmistaa esitelmä omasta maastaan. Koska oon tän piirin ainut suomalainen, tein esitelmän yksin. Mulla oli lyhyt powerpoint, jossa kerroin ensin jotakin perustietoja, vähän suomen ilmastosta ja lopuksi näytin melko pitkän videon Suomesta, jonka olin tehny esitelmää varten. Muilla oli aika samantyylisiä esitelmä, joskin videot oli lyhyempiä ja puhetta enemmän.
   Lauantaiaamu alotettiin esitelmillä. Niissä menikin sitte muutama tunti, mutta sen jälkeen päästiin Frankfurtin Weihnachtsmarktille, eli joulumarkkinoille!! (Kuulostaa kivalta mutta ei ne mua kyllä aivan hurmannu). Koko keskusta (tai no mitä nyt sen väenpaljouksen seasta tunnistin missä me oltiin) oli ihan täynnä ihmisiä ja kojuja mistä pysty ostaan kaikkea joulutavaraa, glögiä ymsyms. Illalla piettiin vielä kulttuuriesitelmät, eli jos oli valmistanu jonkun esim tanssin esittämään niin pystyi sen esittään. Meinasin jo mennä tanssimaan letkajenkkaa, mutta en sitte kaikkien sambojen ja salsojen jälkeen yksin kehannukkaan...

Huomatkaa mun suomivärit ;)
Weihnachtsmarkt mit Australianern
Austraalialaisten kulttuuriesitelmä johon päästiin osallistuun mukaan :)

   Sunnuntai vietettiin sitten lähes kokonaan inboundien kesken. Oldieitten (eli jotka nyt pian lähtee kotiin), oli pitäny viikonloppua varten kirjottaa saksaksi kertomus "Kun ajattelen saksaa....". Reinhard Valentin (piirin nuorisovaihtovastaava (en oo varma tästä hienosta nimestä)), puhui meille kaikkea ja luki pätkän jokaisen oldien tarinasta. Niinku jo koko viikonlopun, saatto erityisesti tässä vaiheessa huomata tunnelman olevan surullinen..
Lopuksi huoneet yhdistettiin ja tehtiin iso piiri koko viikonlopun porukan kanssa. Reinhard puhu pelkästään oldielle, niiden koko vuodesta ja kaikesta. Lopuksi jokaselle oldielle yksitellen jaettiin saksankielinen paksu satukirja muistoksi niiden vuodesta. Tän jälkeen näin jokasen oldien itkevän.. Jäätiin vielä muitten newbieitten ja oldieitten kanssa sinne aika pitkäksi aikaa muiden lähtiessä kotiin. Osa oldieista sano jo toisilleen heippoja..

minä, oldie Alexandre, Pamela
Frankfurt sunnuntaina..
  Oli hassua kun ajattelee, miten paljon se viikonloppu jotenkin muutti kaikkea. Ajattelee että oldiellehan tää on uus tilanne, ne on lähössä kotiin eikä me. Koko Kulturwochenende sai kuitenki ihan yhtäkkiä tajuamaan niin paljon. Miten nopeeta aika täällä menee, miten lyhyen ajan me ollaan toisemme ja oldiet tunnettu, mutta kuinka nopeesti niistä on tullu tärkeitä ja hyviä ystäviä. Sen että oldiet on oikeesti pian lähössä kotiin ja että suurinta osaa niistä me ei luultavasti nähä enää (ainakaan ihan heti..). Ja sen, että jos aika jatkaa samalla vauhilla kulumista, ei mee ku silmänräpäys kun me istutaan niillä samoilla paikoilla, oottamassa kirjojamme ja sanomassa heippoja toisillemme.

Meidän Rotaryklubiin tulee tammikuussa uus vaihtari, Igor,  Brasiliasta. Löydettiin Alexandren kanssa sen facebook ja oon pari kertaa jo Igorin kanssa jutellu. Se vaikuttaa tositosi mukavalta ja oottaa ja kauheena tänne tuloa! Yhtäaikaa oon hullun innoissani, mutta samalla surullinen!! Just niinku mun oldiet sano mulle kun ekaa kertaa tavattiin: "At the same time this is happy and sad. I'm happy to have you all here, but it means that I am an oldie, that my year will be over soon". Tuntuu hassulta sanoa tätä neljän kuukauden täällä olon jälkeen, mutta niin se vaan menee. Tuntuu ihan eiliseltä kun kuulin tuon lauseen mun oldieilta, ja nyt ne on valmistautumassa kotiinlähtöön..



"Glaubt an eure Illusionen" - Uskokaa illuusioihinne




ps. Sunnuntaina outboundit sai tietää tulevat vaihtomaansa. Kysyin siltä pojalta joka halus Suomeen, että mihin se on menossa vuodeksi. Vastaukseksi sain:  "Nach Brasilien".







torstai 6. joulukuuta 2012

Nikolaustag - Itsenäisyysypäivä


Frohe Weihnachten, eiku siis.. hyvää itsenäisyyspäivää!!

Saksassa vietettiin tänään Nikolauspäivää. Kävin eilen saksankurssilla ja opettaja kerto että edellisenä iltana (eli 5.12) pitäis laittaa kengät eteiseen ja porkkana kenkien viereen. Yöllä Nikolaus tuo lapsille lahjoja ja ottaa porkkanat eväiksi poroille.
Mun hostperhe ei kuitenkaan sanonu asiasta enää mitään, joten en menny yksin kenkiä oven eteen asettelemaan.. Kun tulin koulusta kotiin oli mun pöydälle ilmestyny jotaki!! :)

siellä oli tommoset sisätossut ja muki jossa oli joulupukkikarkkeja jee

Täällä ei tänään hirveesti oo itsenäisyyspäivän tunnelmiin päässy.. Päätin leipoa isäntäperheelle jotakin suomalaista. Hain kaupasta mustikoita (oli muuten kalliita!), mutta kun pääsin kotiin niin hostisä oli just lähössä ja sano että ne lähtee tänään Rosemarien kanssa Möttaulle, toiselle talolle minkä ne omistaa.. Siispä päädyin fiilistelemään itsenäisyysypäivää linnanjuhlien ja mustikkapiirakoiden kanssa yksin.

Ei mikään huippumenestys mut ihan hyvää

Eiköhän tässä ala pikkuhiljaa olla mun itsenäisyysypäivän vietot. Oli tarkotuksena tehä semmonen Suomen ja Saksan eroja -juttu, mutta en jaksanukkaan nyt, später. Kerron myöhemmin myös viime viikonlopun Kulturwochenendesta.


"Kiivetään kukkulalle, sieltä näkee ohi kaupungin.
Silloin muistat mistä tullut oot ja minne palaat takasin"


Hyviä itsenäisyyspäivän jatkoja! :)





perjantai 16. marraskuuta 2012

Wenn man was im Herz hat, soll man das leben.



Kolme kuukautta Saksassa takana.
Sen kunniaksi tietokone tais tuntea armoa mua kohtaan ja päätti toimia tänä iltana.



   Nää kolme kuukautta on luultavasti ollu tapahtumarikkaimmat kolme kuukautta mun elämässä. Usein käy niin että en enää muista mitä tein viikko sitten, tai missä olinkaan toissa viikonloppuna, niin paljon tapahtuu ja tulee uutta kokoajan. Samoin lähes aina kun alan kirjottaa blogia, saa kaivaa päiväkirjan esille muistaakseen mitä onkaan tapahtunu sitte viime blogin päivityksestä.
   Näinä kolmena kuukautena oon kokenu paljonpaljon uutta, oppinu tuntemaan paljon uusia ihmisiä (ja unohtanu saman verran nimiä), saanut uusia kavereita, nähny Saksaa, toivon mukaan oppinu vähän kieltäkin, saanu huomata miten oudolta suomi kuulostaa omiin korviin, huomannut hyviä asioita Saksasta, mutta myös oppinut arvostamaan asioita kotisuomesta. Välillä on ollut rankkaa, mikä oli tietysti odotettavissa, mutta paljon enemmän on ollut hetkiä jolloin vaan toivois voivansa pysäyttää ajan kulun..


Frankfurt am Main

   Nyt päiväkirjasta tarkistamisen jälkeen voin kertoa että täällä Hessenissä vietettiin syyslomaa 13.10-28.10, tästä on siis jo lähemmäs kuukausi. En oo ihan varma, mutta nää loma-ajat saattaa vaihdella osavaltioittain. Loman alun kunniaks ajeltiin junalla Marburgiin, joka on n.80km päässä ja vietettiin muitten vaihtareitten kanssa Halloweenia muutama viikko etuajassa :) Täällä Halloween on isompi juttu kun Suomessa ja sitä vietetään enemmän. Naapurikaupungissa Friedbergissä oli myös joku tapahtuma, Friedberg gruselt, jossa käytiin. Luokkakaverit kerto myös että kun ne oli pieniä ne kävi kiertelemässä ovelta ovelle.
  Ekan lomaviikon alkupäivät rentouduin kotosalla. Ainiin, sain just loman alussa uuden hostveljen!! Mun oldie (eli samassa Rotaryklubissa oleva vaihtari joka tuli tänne tammikuussa) Alexandre (Brasiliasta), muutti mun perheeseen :) Tämä nykynen perhe on jo sen neljäs perhe. Alexandren oli tarkotus vaihtaa perhettä vasta loman jälkeen, mutta se ei oikeen tullu toimeen sen edellisen perheen kanssa ja muuttikin sitte aiemmin tänne. Nyt kun mun hostäitikin on Brasiliasta kotosin, asun yhden saksalaisen ja kahden brasilialaisen kanssa hahah. Aluksi sain kuulla välillä vähän liikaaki portugalia, mutta nykyään hostäiti yrittää aina puhua saksaa Alexandrenkin kanssa, ainaki sillon ku määki oon siinä.
   Ekan lomaviikon perjantaina Helena tuli meille! Helena on vaihtari usasta, jonka kanssa tutustuttiin ja kaverustuttiin Sprachcampilla elokuussa. Kaikista mun rotarypiirin vaihtareista tietenkin Helena sattuu asumaan musta kauimpana... Oli tosi ihanaa nähä pitkästä aikaa :) Helena asu meillä neljä päivää. Käytiin kaks kertaa Frankfurtissa, kerran Oberurselissa, Bad Homburgissa ja Friedrichsdorfissa. Käytiin shoppailemassa ja nähtiin paljon muita vaihtareita, jotka asuu Bad Hobmurg/Oberursel/Friedrichsdorf -suunnalla.
  Tähän väliin vähän kuvia loman alulta:

Helena & Halloween
Alexandre (Brasil), minä, golden guy in Frankfurt, Helena (usa) and Spencer (Canada)
Dani (Venezuela), Paula (Chile), minä
Paula osti uuden Nokian ja nimes sen Helyksi haha :D
                    
Frankfurt mit Superfrency!



































































Askarreltiin gastmummon kans kastanjaeläimiä
Löysin melkeen normaalia maitoa!
Leivottiin kakku hostsiskon Josephinen kans kun se oli käymässä

Piknikillä Frankfurtissa Oldieitten kanssa
girls night out
Australians..
Frankfurttt, Dani & Analu (Colombia)

Latinas<3

   Okei osa noista kuvista on jo ennen lomaa, siitä on näköjään yli kuukausi ku viimeks kirjotin. Loman viimesellä viikolla matkustin Halleen, itä-Saksaan! Mun serkku Pihla asuu siellä nyt noin puoli vuotta poikaystävänsä Robbin luona. Matka Halleen kesti reilu kuus tuntia ja junaa piti vaihtaa kaks kertaa, mutta hyvin selvisin! Jos ei muuta niin ainaki junia oon oppinu täällä jossaki määrin ottamaan haha.
   Oli tosi hassua puhua suomea!! Just edellisenä iltana ennenku menin Halleen Pihla soitti yhtäkkiä mulle, tuntu että sanat vaan takeltu kurkkuun. Mutta oli tosi ihanaa kun pysty kunnolla jakamaan kokemuksia Pihlan kanssa, varsinki ku seki asuu nyt täällä ja on käyny Saksassa aiemminki, niin sillä on paljon samoja kokemuksia. Kun olin junassa vielä matkalla Pihla lähetti mulle tekstiviestin: "Tervetuloa, äläkä järkyty, tää on ITÄ-Saksaa!". Mietin vähän että mitä ihmettä, eikai se nyt niin erilainen oo. Yllätyin kuitenki kuinka selvästi eron näki idän ja lännen välillä. Esimerkiksi talot oli erilaisia, kävelykadut yms. Vaikea selittää mutta kyllä sen huomas. Jossakin vaiheessa myös kun puhuttiin eroista Suomen ja Saksan välillä mainittin kuinka hassua on kun täällä on ihan jokasella iphone, niin Pihla sanoi että ei se kyllä oo huomannu.
   Käytiin semmosessa meksikolaisessa kylpylä/saunatalossa, jossa oli n.10 erilaista saunaa! Oli tosi hauskaa, käytiin mm. yrttisaunassa ja muissa siisteissä. Lopuksi käytiin vielä Blockhausesaunassa (hirsitalosauna), joka oli kuulemma ennen ollu nimeltään suomalainen sauna!! En tiiä miksi se nimi oli vaihdettu. Se oli ehkä huvittavin kokemus koko elämässäni hahaha. Ihmiset istui reunoilla ja keskellä oli saunamaisteri joka heitti aina löylyä. Joka löylynheiton jälkeen se kysy että "vieläkö kestätte?". Sillä oli harteilla semmonen pieni pyyhe, jota se aina löylyn heittämisen jälkeen pyöritti ilmassa niinku lassoa :D:D Sitten se otti sen pyyheen ja löyhytti sitä jokasen naaman eessä vuorotellen. Naurattaa kun muistelen sitä saunareissua. Saunamaisteriksi voi kuulemma kouluttautua, oisko siinä mun tuleva uravalinta??
   Käytiin myös parissa kivassa kahvilassa, vegebrunssilla, kiertelemässä Hallen keskustaa, isossa supermarketissa (joita en ollu tähän mennessä vielä Saksassa nähny) ja Händelhausessa. Händel syntyi ja vietti lapsuutensa Hallessa, oli tosi mielenkiintosta käydä siellä kun opiskelin just viimevuonna koulussa Händelistä ja muista säveläjistä.
Tässä kuvia Hallesta:

Näyttii niinku ois lunta, mutta ei ollu.
tuo on maalaus :)
saunatalo
Suomi edustettuna! (tohvelit)
 
Täs mä ja Händel

   Loman jälkeen ei oo mitään hirveen ihmeempiä tapahtunu. Koulussa mun pitäs kuulemma yrittää kirjottaa kaikki kokeet muitten mukana. Vaikeissa aineissa oon kuitenki vähän luistanu ja kysyny opettajilta täytyykö mun tehä kokeita. Koen vielä jonku etiikan tai fysiikan kokeet hieman liian vaikeiksi... (välihuomio radiosta tulee The Rasmusta!!). Jooo. Oon kuitenki kirjottanu jo saksan, enkun ja matikan muitten kanssa ja liikunnassa oli joku frisbeekoe. Sanon muuten nyt kokoajan kirjottaa, koska saksaksi sanotaan aina esim kirjottaa matikka, kirjottaa matikan työ tai tehä matikan työ. Hassua. Fresbeekoe oli sitte koe eikä työ. Enkunkoe meni kuiteski hyvin ja liikunta kans. Täällä koululiikunta on kyllä muuteski paljon kivempaa ku Suomessa oli.
  Viime viikonloppuna kävin Abipartyissa, joka on vähän vastaava ku Suomen lukiobileet. Lauantaina oltiin muutaman vaihtarin kanssa Bad Homburgissa ja yövyin sitte Mayten (meksiko) luona siellä, koska Bad Homburgista joutuu ottamaan kolme junaa päästäkseen mun kaupunkiin Bad Nauheimiin. Sunnuntaina mentiin vielä Oberurseliin ja nähtiin Dania. Käytiin jossain kahvilassa, siellä näytettiin sillon joku elokuva nuorille, ja oli tosi kiva kattoo sitä, ymmärsin melko paljon :) Illalla skypetin vielä iskän kans ♥


Kuulin että meillä pitäis olla perheenvaihdot eessä tän kuun sisällä. Mun hostvanhemmat sanoo että mun tuleva perhe ois Alexandren edellinen perhe... Mutta se ei ilmeisesti oo vielä varmaa, toivon että menisin ehkä johonkin muuhun perheeseen tai ainakin että ei tarvis vielä vaihtaa. En taho pois tästä perheestä :( Alexandrella ja muilla oldieilla, joita on 12, on enää about 2kk jälellä. Yhyy en halua että ne lähtee. Meidän Rotaryklubiin on tammikuussa tulossa vissiin kaks uutta vaihtaria!! Newbieeeeees :) jei!

Lopettelen tän kilometripostauksen tähän.

ps. Litran riisipuuro hupenikin aika hyvällä vauhdilla vuorokaudessa, joten karjalanpiiirakoiden leipominen siiry nyt toiseen kertaan..

pp. täs mun kamu ;) :






torstai 15. marraskuuta 2012

Ich lebe noch

Heipsan, elossa ollaan!

Blogin päivittäminen on taas jääny vähäseksi. Aina kun yritän alkaa katteleen kuvia blogiin, tietokone ei ookkaan enää halukas yhteistyöhön.. Yritän vielä saada ladattua kuviaki joku päivä, mutta jos ei enää onnistuu niin täytyy kai tyytyä vaan kirjottelemaan :I

Lokakuussa täällä oli kahden viikon syysloma. Sen lisäks ei oo mitään elämää suurempia tapahtunu. (Lomahan toki lasketaan elämää suuremaksi asiaksi). Täällä alkaa olla paikallisten mukaan "tosi kylmä", asteita on edelleen plussan puolella muutama. Kysyin vasta yhdeltä luokkakaverilta että kuinka kylmä on kylmin mitä täällä on talvella, se vastas että n. -15 astetta :-D Olin jo katellu jotaki talvitakkeja kaupassa, mutten vielä ostanu kun mietin että eihäin näillä pärjää sitten tosi kylmällä, että eiköhän tänne auppoihin vielä niitä supertalvitakkeja tuu. Eipä niitä täällä sitte kai tarvikkaan..

Koitan saada kuvat toimiin nii on kimepi kirjotella :)

ps. Tein äsken riisipuuroa!!! Lecker lecker
huomenna on ohjelmassa karjalanpiirakoiden leivontaaaa :-)


Bis später!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Gebt mir ein 'Hallo'

Hei!
Leirin loppumisesta ja koulun alkamisesta on kulunu jo reilu kolme viikkoa, joten ehkä ois jo aika kertoa jotakin. Täällä Saksassa on syksy aluillaan, puista on lehdet alkanu tippuun ja asteita on päivisin n.15. Kuitenkaan pahempia sadepäiviä ei oo vielä päästy kokemaan.



Schule

  Koulu alkoi siis heti kaks päivää leirin loppumisen jälkeen. Ensimmäisenä päivänä katottiin vaan mun lukkaria, kierrettiin koulua ynnä muuta. Koulussa on n.1500 oppilasta ja mun luokalla (E03, joka on 11. luokka-aste) on jotakuinki 20 oppilasta. Oppintunteja on neljässä eri rakennuksessa, joista kolme on ihan lähekkäin, mutta yks vähän kauempana.  

  
  Tuossa kuvassa on mun lukujärjestykset. Eka on ihan alkuperänen, johon sitte tuliki aika monta muutosta. Tuo takana oleva on se mitä käytän (sen on näkönenki..). Koulu alkaa siis joka päivä 7:55, ja kouluun kulen bussilla, joka tulee puoli kaheksan aikaan niinä harvoina päivinä kun se ei oo myöhässä. Yks oppitunti kestää 45min, mutta yleensä on tuplatunteja. Kahen tunnin jälkeen on aina 20min Pause ja kuudennen oppitunnin jälkeen on tunnin vapaa. Maanantaina ja tiistaina mulla loppuu 15:30, muina päivinä 13:05 :)
   En saanu ite pahemmin vaikuttaa siihen mitä aineita haluan ottaa. Melkeen kaikki tunnit on oman luokan kanssa, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta huono. Oppiaineita mulla on englantia, saksaa oman luokan kanssa, saksaa 6. luokan kanssa, etiikkaa, biologiaa, historiaa englanniksi, fysiikkaa, kemiaa, matikkaa, maantietoa, politiikkaa, saksaa 5. luokan kanssa, musiikkia, liikuntaa ja saksaa toisen 6. luokan kanssa. Tuntuu hassulta kun on näin paljon aineita, ehin viimevuoden aikana tottua jo lukion jaksoihin :D Suurimmalla osalla tunneista en ymmärrä paljoakaan, eikä asiaa auta yhtään se että muut oli opiskellu sen hetkisiä asioita jo lähemmäs kuukauden ennenku tulin sinne. Mun pitää yrittää tehä kaikki kokeet muitten mukana ja jos mahollista niin opettajat antaa mulle numerot kursseista. Senpä takia oonki jo päässy tekeen saksan ja englannin kokeet..
 
Tässä joku kuva mun koulusta
kirjotettiin 6. luokan kanssa tarinaa puhuvasta sushista

Meine Stadt

   Asuin yhen viikonlopun Christianin luona, joka on yks mun Rotaryklubin jäsen. Käytiin pariin otteeseen kävelemässä ja kiertelemässä ympäri Bad Nauheimia. Harmiksi toisella kertaa mun kamerasta loppu alkuvaiheessa akku, mutta tässä kummiski jotaki kuvia:

Tää näyttää oudolta mut on tosi siisti!! Tuo on tommonen korkee seinä, jossa on jotakin risuja. Siinä valuu kokoajan vettä ylhäältä alaspäin ja tekee ilman kosteaksi. Tuossa voi kävellä tai istua penkille ja tuntuu ku ois merenrannassa kun tulee ja ilma on kosteaa. Se on kuulemma hyväksi sairaille ihmisille. Noita seiniä on kai ainaki kolme täällä.

  Sitte käytiin vielä joku päivä Rosemarien (hostäiti) ja sen siskon lasten kanssa isossa puistossa tuossa ihan lähellä. Tässä kuvia sieltä:

siellä oli muutama tommonen missä pysty pelata shakkia isoilla nappuloilla

   Bad Nauheimin nimessä oleva 'Bad' tulee siitä, kun täällä on paljon kaikkea hyvinvointijuttuja. Täällä on esimerkiksi monta isoa puistoa, monia paikkoja jossa voi juoda tai ottaa mukaan jotakin vettä, joka vaistuu tosi suolaselle ja "mielenkiintoselle", mutta on kuulemma terveellistä. Täällä on myös joku paikka, mihin ihmiset saattaa vaikka leikkauksen jälkeen mennä muutamaksi viikoksi toipumaan ja voimaan paremmin. Oon aika huono selitämään mutta koittakaa ymmärtää, kuulin tän kaiken saksaksi :D


Clubfahrt nach Elsass 

  14.-16. Syyskuuta oli Clubfahrt, eli mun Rotaryklubin reissu! Siellä meitä oli noin 30 henkeä, joista mun lisäks kaks vaihtaria (Pamela ja Alexandre) ja kolme meitä nuorempaa tyttöä, loput oli aikuisia. Ajettiin bussilla Etelä-Saksaan ja sieltä rajan yli Ranskaan. Yövytiin Freiburgissa, joka on saksan puolella, mutta joka päivä ajettiin Ranskan puolelle päiväksi. Käytiin mm. automuseossa, maistelemassa viinejä ja jossakin maanalaisessa paikassa, joka oli rakennettu toisen maailmansodan aikaan kun Ranska ja Saksa soti toisiaan vastaan. Siellä meillä oli opas, mutta en ymmärtäny paljoa siitä mitä se kerto :/ En kerro tässä sen enempää, kuvat voi puhua puolestaan:

 
 
 


Frankfurt am Main

 Pääsin myös lopultakin katteleen vähän Frankfurttia! Täältä on matkaa Frankfurttiin n.30km ja junalla sinne menee kai n.puoli tuntia. Käytiin yhtenä päivänä Rosemarien kanssa ostoksilla ja toisena päivänä otettiin turistibussi joka kiersi ympäri keskustaa. Sen jälkeen jatkettiin kaupunkikerrosta vielä shoppailulla;)

 
 Frankfurt on asukasluvultaan Helsingin kokoinen kaupunki, mutta rakennuksiltaan hieman isompi.. Piti kurkata wikipediasta etten vaan valehtele, mutta oikein olin ymmärtänyt:

"Frankfurt on harvoja eurooppalaisia kaupunkeja, jolla on pilvenpiirtäjistä (yli 150-metrinen rakennus) ja tornitaloista muodostunut "skyline". Tämän vuoksi kaupunkia on kutsuttu lempinimellä Mainhattan"

Pitää vielä joskus ottaa illalla kuva skylinesta, niin siisti!

Hauptbahnhof
gastmutter
nähtiin Antonyn Kindergarten!


Herbstmarkt

 Viime tai toissa viikolla (apua oon sekasin viikoista) oli Friedbergissä Herbstmarkt, eli vähän niinku syysmarkkinat. Se oli tosiaan vähän erilainen ku mitä ootin, käytiin siellä kahen koulukaverin Ipekin, Bayzan ja niiden kaverin Faranakin kanssa. Siellä oli paljon huvipuistolaitteita ja kojuja mistä pysty ostaan ruokaa ja vaikka mitä kaikkea! Valitettavasti mulla ei ollu paljoa rahaa mukana ja didgeridoot yms jäi ostamatta :(






Tulipas paljon asiaa yhteen postaukseen.. Yritän kirjottaa vähän useemmin jatkossa jos on näin paljon kerrottavaa! Keksin lopultaki pienentää kuvia ettei niitten lataaminen kestä niin kauaa. Nyt niitten laatu on kylläki huonompi:(

Bis später! ps. tässä vielä mun kamu: